Itse tehdyt raakapatukat (VG)

Itselläni työpäivät venyvät välillä 12 tuntisiksi ja laukussa pitää tällöin olla jotain ravitsevaa, helposti syötävää ja hyvin säilyvää ruokaa. Tykkään Bare Barin raakapatukoista, mutta hintaa tulee per patukka 1,50€, mitä en haluaisi joka päivä maksaa. Päätin tänään tehdä kerralla ison satsin raakapatukoita, joita riittää parin viikon eväiksi. Olen käyttänyt patukoissa laadukkaita raaka-aineita ja silti hintaa per patukka tuli vain noin 50 snt/kpl. Patukat ovat gluteenittomia ja maidottomia sekä soveltuvat vegaanin ruokavalioon.

Tsekkaa myös aiemmin jakamani herkullisten ja helppojen banaanipatukoiden ohje. Tämän päiväisessä raakapatukoiden ohjeessa on paljon mahdollisuuksia variointiin, riippuen makumieltymyksistä ja saatavilla olevista raaka-aineista. Perusohje sisältää vain 3 raaka-ainetta ja joukkoon lisättävien raaka-aineiden määrä onkin sitten loputon, riippuen siitä mistä pidät ja mitä ominaisuuksia patukallesi haluat.

Täyttävät patukat saat, kun lisäät joukkoon jotain kasviproteiinijauhetta. Piristäväksi patukka muokkautuu, jos lisäät joukkoon hieman Spirulinaa tai Maca-jauhetta. Kaikki tarvittavat raaka-aineet löydät kätevästi esimerkiksi Ruohonjuuren nettikaupasta tai Ruohonjuuri-myymälöistä ympäri Suomen.

Itse tehdyt raakapatukat, perusohje (10 kpl) 

2 dl (noin 100g) valitsemiasi pähkinöita

6 medjool- taatelia tai 100g tavallisia kuivattuja taateleita)

50 g muita kuivattuja hedelmiä, kuten aprikooseja, luumuja jne.

Lisäksi voit lisätä joukkoon jotain seuraavista makua antamaan/ ravinnepitoisuutta nostamaan: 

  • 1/2 dl kaakaojauhetta
  • 1/2 dl kookoshiutaleita
  • 35 g kasviproteiinijauhetta
  • 2 rkl chian- hampun tai seesamin siemeniä
  • 2 rkl kaakaonibsejä
  • 1 tl spirulinaa tai muuta vihreää jauhetta
  • 1 tl sitruunan/limen/appelsiinin kuorta
  • 1/2 tl mausteita kuten kardemummaa, kanelia, inkivääriä

Jauha kaikki aineet tehosekoittimessa, kunnes seos alkaa tarttumaan reunoihin. Taputtele massa suorakulmaiseen vuokaan ja laita pakastimeen vähintään yhdeksi tunniksi. Leikkaa kohmettunut massa 10 osaan ja pakkaa eväspatukoiksi. Patukat säilyvät parhaiten viileässä, mutta voit huoletta ottaa ne laukkuun mukaan aamulla ja syödä, kun nälkä yllättää. 

Ravintosisältö per patukka 130 kcal, 6g proteiinia, 12 g hiilihydraateja sekä 8 g rasvaa.

Energisoivat sitruuna-seesami raakapatukat (10 kpl) 

50 g cashewpähkinöitä

50 g pecanpähkinöitä

6 medjool-taatelia kivet poistettuna

4 kuivattua aprikoosia

4 kuivattua luumua

35 g maustamatonta riisiproteiinijauhetta

1 rkl seesaminsiemeniä

1 rkl kaakaonibsejä

1 tl sitruunankuorta

2 tl spirulinaa

 

Toimi kuten edellä.

energiapatukoiden raaka-aineet
raakapatukoiden raaka-aineet

Maistuvaa päivää!

xxxLinda

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *