Monikäyttöinen granolajauhe pelastaa kiireisen päivän!

Valmista tätä granolajauhetta kerralla isompi erä, niin sinulla on aina helppo ja ravitseva ateria käsillä. Jauhe säilyy hyvänä  ilmatiiviissä astiassa valolta suojattuna useita viikkoja. Granolajauheen valmistukseen tarvitset vain lempihiutaleitasi, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja/tai marjoja sekä jotain mausteita. Inspiraation tähän ohjeeseen olen saanut Jamie Oliverin kirjasta Arjen superruokaa. Alkuperäisessa Jamien ohjeessa raaka-aineet paahdetaan uunissa kaikki ainekset samalla pellillä. Itse koin, että uunissa paahdettaessa lopputuloksesta oli vaikea saada tasaista, sillä kooltaan pienemmät raaka-aineet, kuten hiutaleet meinasivat palaa ennenkuin pähkinät olivat paahtuneet. Näin ollen päädyin  paahtaamaan raaka-aineet paistinpannulla kukin laji omalla kertaa.

Voit valmistaa granolajauheen lempiraaka-aineistasi. Olen laatinut tähän postaukseen oman granolajauhesekoituksen, johon käytin omia suosikkejani; kvinoaa, chiaa ja kookosta. Raaka-aineet granolajauheeseen löydät helposti esimerkiksi Ruohonjuuren verkkokaupasta tai hyvinvarustetuista päivittäistavarakaupoista.

granolajauhe
Tuorepuuro granolajauheesta, päällä taatelisiirappia, kookosta sekä kaakaonibsejä.

Granolajauheen perusohje ( 20 annosta á 40g) 

500 g hiutaleita, esim. kaura, ruis, kvinoa, hirssi, tattari…

100 g pähkinöitä

50 g siemeniä

125g kuivattuja hedelmiä/marjoja

2 tl mausteita

Paahda pähkinöitä paistinpannulla kunnes ne alkavat saada väriä. Jauha ne tehosekoittimessa hienoksi jauheeksi. Paahda seuraavaksi hiutaleita ja siemeniä pannulla. Laita paahdetut hiutaleet ja siemenet erissä tehosekoittimeen kuivahedelmien/marjojen kanssa ja annan koneen käydä kunnes seos on jauhomaista. Lisää joukkoon lempimaustettasi ja sekoita hyvin. Säilytä granolajauhe ilmatiiviissä astiassa ja nauti esimerkiksi tuorepuurona tai jogurtin kanssa marjojen kera. Granolajauheesta valmistuu myös herkullinen smoothie.

granola-jauheen raaka-aineet
Raaka-aineet granolajauheeseen, chiaa, mantelia, kaakaojauhetta, soijahiutaleita, kookosta, kaura-ja kvinoahiutaleita sekä kuivattuja hedelmiä.

Granolajauhe kvinoasta, chiasta sekä kookoksesta

Ravintosisältö: 20 annosta á 40g, 160 kcal, 7g pro, 17g hh, 6 g ra ja 4g kuitua.

200 g kvinoahiutaleita

200g kaurahiutaleita

75 g soijahiutaleita (esim. soyappetit)

100g manteleita

125g kuivattuja luumuja/taateleita

50 g chiansiemeniä ( ei tarvitse paahtaa)

4 rkl (raaka)kaakaojauhetta

1 1/2 dl kookoslastuja

2 tl sitruunan kuoriraastetta

( 3rkl lucumajauhetta makeutta antamaan)

 

Valmistus kuten perusohjeessa, mutta älä paahda chiansiemeniä.

 

Tuorepuuro granolajauheesta

1 dl granolajauhetta

2 dl maitoa

1 banaani soseutettuna/ 1dl marjasosetta

Sekoita ainekset keskenään, anna tekeytyä pari minuuttia ja nauti aamu- tai välipalana.

 

Jogurttia, granolajauhetta ja hedelmää

2 rkl granolajauhetta

2 dl luonnonjogurttia

1 dl hedelmää

Ripottele granolajauhetta jogurtin päälle ja viimeistele annos hedelmillä.

 

Smoothie

1 dl granolajauhetta

1-2 dl maitoa

1dl tuoremehua

1/2 banaani

0,5 dl marjoja

Soseuta ainekset tasaiseksi juomaksi sauvasekoittimella ja nauti aamu-tai välipalalla.

Maistuvaa arkea!

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *