Terveellistä (kasvis)ruokaa Pulan kaupungissa

Matkustin perheeni kanssa heinäkuun alussa Kroatian Pulaan ja annan nyt vinkkini kaupungin terveellisiin (kasvis)ruokapaikkoihin. Lue myös aiempi postaukseni Pula matkakohteena. Itselleni on tärkeää syödä lomalla hyvin, mikä tarkoittaa minulle ravitsevaa ja herkullista ruokaa. Listaamani ravintolat tarjoavat terveellistä ja ravitsevaa ruokaa ja listalla on vaihtoehtoja myös vegaaneille.

Illallisen söimme vanhankaupungin ravintoloissa ja lautaselleni valikoitui viikon aikana mm. tryffelirisottoa, kasvispizzaa ja kasvislautanen. Kannattaa mainita mahdollisista erityisruokavalioista ennen ruoan tilaamista, niin ei tule yllätyksiä!

Vanhankaupungin ravintoloiden kasvisruokatarjonta on melko rajoittunutta, lähes kaikissa ravintoloissa oli sama menu ja merenrantakaupungin tapaan menut olivat kalapainotteisia. Ruoka on kuitenkin herkullista ja valmistettu lähes poikkeuksetta ensiluokkaisista ja tuoreista raaka-aineista. Lounasruoan haimme useimmiten mukaan lounasravintoloista ja annokset nautimme joko rannalla, huoneistossa tai huoneiston pihalla.

kasvislautanen vanhakaupunki
Kasvislautanen Pulan vanhassa kaupungissa.

Pienen etsinnän ja kyselyn jälkeen löysin Pulasta kolme terveellistä (kasvis)ruokaa tarjoavaa lounasravintolaa. Suosikkini oli Fresh mikä tarjosi monipuolista ruokaa mm. falafeltortilloja ja ihania salaatteja. Toinen suosikkini oli raakaravintola Shanti herkullisine raaka-annoksineen ja kakkuineen. Kolmantena suosittelen kokeilemaan Fit fresh food ravintolaa, missä voi koota mieleisensä salaatin tai valita jotain lounaslistalta. Täältä saa myös ihania tuorepuristettuja mehuja 10 kn (1,5€) 3 dl pullo.

Pulan paras jäätelö:

Miksi annan vinkkejä jäätelöbaareihin terveellistä ruokaa käsittelevässä kirjoituksessa? No siksi, että jäätelö on aivan must have, kun matkustaa Kroatiaan. Pulassa jäätelö on italialaisen jäätelön kaltaista kevyttä ja pehmeää maitojäätelöä, joten sitä saa syödä joka päivä, eikö?

Gelateria piu tarjoaa Pulan ylivoimaisesti parhaat jäätelöt ja ihania yllättäviä makuja. Söin täällä ensimmäistä kertaa tomaatinmakuista jäätelöä. Tomaatin maun löysin jäätelöstä selvästi ja maultaan jäätelö oli mielestäni sopivan kirpeää ja raikasta. Tämä ihana jäätelöbaari sijaitsee Flanaticka kävelykadulla. Kokeile myös paikan smoothieita! Smoothiet valitsemillasi raaka-aineilla 8/16 kn (1-2€) Jäätelöt 7 kn (n. 0,90 €) pallo. Täältä löytyy myös maidotonta jäätelöä.

Gelateria piu

Gelateria piun jäätelö

Parhaat smoothiet:

Fresh sandwich &salad (osoite alla)  Nappaa mukaan smoohie vaikka aamupalaksi tai virkistäydy ihanalla vihersmoothiella!

Fresh kartta

smoothiet & chiavanukas
Smoothieita ja Piculekan chivanukas.
Freshin smoothievalikoima
Freshin smoothievalikoima

Pikuleca on hurmaava pieni vegaaniruokaa tarjoava myymälä, mistä löydät smoothiet chiavanukasta ja muita makeita vegaaneja herkkuja. Sijaitsee samalla kadulla kuin Shanti raakaravintola (alla).

Pikuleca smoothiebar
Pikuleca

Raakaruokaravintola:

Shanti Sirova hrana -raw food  osoitteessa Dubrovacke Bratovstine 27. Valikoimissa raakasalaatteja, pizzaa, smoothieita, keittoa sekä raakakakkuja. Iso rasiallinen salaattia maksoi vain 18 kn (2,5€). Raakakakkupalat 12kn (1,6€). Maistoin laventeli-mustikkakakkua sekä omenakakkua. Omenakakku oli suosikkini!

Shanti raw food Pula

Shanti raw food vitriini
Shantin vitriini täynnä ihania salaatteja ja raakakakkuja!

Parhaat take away- annokset

Fresh sandwich & saladbar osoitteessa Anticova ul. 5, vanhankaupungin kupeessa. Tämä on minun suosikkini Pulan ravintoloista! Tarjolla on runsaasti ruokaisia salaatteja, joista voit valita mieleisesi yhdistelmän rasiaan (23kn/ 3€). Lisäksi täältä löytyy kylmiä burritoja eri täytteillä, täytettyjä patonkeja, smoothieita, joissa mukana superfoodeja, myynnissä myös makeita gluteenittomia leivonnaisia. Tänne kannattaa tulla!

Freshin tortilla

Freshin takeaway

Freshin päivän menu

Fit Fresh food, Dalmatinova 1, lähellä Centar (Narodni trg) ruokatoria. Salaattibaari, missä voit koota salaatin mieleisillä täytteillä. Myös lämpimiä lounaita, smoothieita, tuorepuristettuja mehuja sekä hedelmäsalaattia.

Fit ravintola, Pula

Vegaaniruokatuotteet: 

Jos asut huoneistossa ja voit valmistaa itse ainakin osan ruoista, kannattaa poiketa ostoksille Flanaticka-kadun poikkikadulta löytyvään DM-kauppaan. DM-kaupasta löytyy vegaaneja tuotteita mm. tofua, tofunakkeja, kasvimaitoja, luomuelintarvikkeita kuten jauhoja, kuivahedelmiä, siemeniä sekä vegaanisia levitteitä. Hinnat huokeita esim. 200g manteli-tofu n. 2€

Dm vegaanituotteita
Dm vegaanituotevalikoima

Tuoreet kasvikset ja hedelmät

Kasvikset, hedelmät ja marjat kannattaa ostaa torilta. Yksi hyvä tori sijaitsee aivan keskustassa Flanatica Uica kadun alkupäässä. Torille kannattaa suunnata heti aamusta, sillä monet kojut sulkevat ennen puolta päivää. Täältä löydät myös paljon paikallisia tuotteita huokeaan hintaan kuten oliiviöljyä, laventelituotteita, hunajaa sekä mausteita.

meloni

viinirypäleitä rannalla

Pikkupurtavaa

Leipomomyymälät (pekara/backerei) ovat auki aamuvarhaisesta iltamyöhään. Niistä voi ostaa esim jogurttia, makeita ja suolaisia leivonnaisia sekä erilaisia juomia. Suosikkievääni mukaan rannalle oli Fit-proteiinijuoma, mikä piti nälän pois pari tuntia.

smoothie rannalla
Proteiinijuoma rannalla eväänä.

xxxLinda

(Visited 297 times, 1 visits today)
lindakovanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta