Ravitseva ja kevyempi joulumenu

Jaan tässä viime hetken vinkkini kasvispainotteiseen ja kevyeen, mutta maistuvaan joulupöytään. Tämä hyvää tekevä joulupöytä on katettu täyteen ravitsevia ja herkullisia jouluherkkuja, mitkä sopivat lähes jokaiselle. Osan ohjeista olenkin jo aiemmin jakanut blogissani ja loput jaan nyt tässä postauksessa.

Vegetreenarin joulumenu alkaa värikkäällä kvinoasalaatilla, mille rapeaa suutuntumaa antaa ihanan pirteä granaattiomena sekä makeutta tuo persimon. Meillä ei tänä jouluna syödä perinteisiä laatikoita, vaan ainut laatikko, mikä pöytään pääsee on Jouluinen härkislaatikko. Härkislaatikossa maistuu neilikka ja ihanan joulunpunaisen värinsä se saa punakaalista ja punajuuresta. Kinkun korvaa Quornista valmistettu juhlarulla, mikä vaatii vain tunnin kuumennuksen uunissa. Quorn juhlarullan voi halutessaan kuorruttaa sinappikuorrutuksella. Rapea ja kuitupitoinen siemennäkkäri pitää huolen siitä, että ruoansulatus toimii juhlapyhinäkin. Bataatti-papulevite sopii kaveriksi siemennäkkärille kuin punainen nenä Petterille, joten kokeile ihmeessä! Voit vaikka murtaa näkkileivän pieniksi paloiksi ja dippailla paloja bataatti-papulevitteessä..Joulumenun päättää kerrosvanukas, mikä mukailee perinteisen sekahedelmäkiisselin makumaailmaa. Perinteiset suklaakonvehdit korvataan ravitsevalla ja hyvää tekevällä raakasuklaalla. Helppo jouluinen raakasuklaa valmistuu kädenkäänteessä valmiista suklaamassasta.

 

Vegetreenarin joulumenu

Jouluinen kvinoasalaatti (ohje alla)

Härkislaatikko

Quorn juhlarulla (pakaste)

Siemennäkkileipä

Bataatti-papulevite (ohje alla)

Helpot jouluiset raakasuklaat (ohje alla)

Kerrosvanukas sekahedelmistä, tattarista ja kookoksesta

jouluinen-kvinoasalaatti-2

Jouluinen kvinoasalaatti

4-6 annosta

2 dl kvinoaa

4 dl vettä

ripaus suolaa

**************

2 rkl sitruunanmehua

2 rkl öljyä

rouhaisu mustapippuria

1/2 tl (yrtti)suolaa

***************

1 granaattiomena

1 persimon

1 tlk mustapapuja valutettuna

erilaisia salaatteja kuten rucolaa ja tammenlehvää

kourallinen tuoretta basilikaa

(manteleita)

Huuhtele kvinoa haalealla ja vedellä ja kypsennä se pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Jäähdytä kvinoa ja lisää sen joukkoon sitruunanmehu, öljy sekä mausteet. Halkaise granaattiomena ja ota siitä siemenet talteen. Pilko persimon ja valuta mustapavut. Kokoa salaatti kauniiseen tarjoiluastiaan ja ripottele pinnalle halutessasi kokonaisia manteleita.

bataatti-papulevite-siemennakkari-2

Bataatti-papulevite

1 bataatti

1 tlk valkopapuja tai kikherneitä

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

1/2 sitruunan mehu (n. 1 rkl)

1/2 tl juustokuminaa

ripaus cayennepippuria tai chilijauhetta

1 rkl (oliivi)öljyä

suolaa ja mustapippuria

Kuori ja kuutioi bataatti noin 1cmx1cm kokoisiksi palasiksi. Kypsennä bataatti joko uunissa tai keitä se kypsäksi kattilassa. Uunissa valmistettuna bataatinmausta tulee hieman intensiivisempi. Soseuta bataatti tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Lisää joukkoon pavut/herneet, hienonnettu valkosipuli, sitruunanmehu, öljy sekä mausteet. Sekoita tasaiseksi tahnaksi ja tarjoa joko levitteenä, dippinä tai lautasella osana ruokaa.

quorn-juhlarulla-2

jouluiset-raakasuklaat

Helpot jouluiset raakasuklaat

12-16 kpl riippuen muottien koosta

1 ps (250g) Foodinin Chai- raakasuklaamassaa

kuivattuja marjoja, hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä

mausteita, kuten ceylonkanelia, jauhettua inkivääri, piparkakkumaustetta..

 

Sulata suklaa vesihauteessa juoksevaksi, varo polttamasta suklaata! Kaada massa varovasti haluamiisi muotteihin. Itse en omista silikonista suklaamuottia, joten kovetin suklaat paperisissa vuoissa. Koristele suklaat lempiherkuillasi ja ripottele päälle jouluisia mausteita. Vinkki! Pakkaa muutama suklaa sellofaaniin, sido joulunauhalla ja vie tuliaisena ystävälle!

lahja

 

joulukuusi

Rauhallista joulunaikaa!

screenshot-2016-11-09-09-44-46

Kommentit (2)
  1. Naamiiiii! niiin hyvänväkösiä reseptejä!! toi bataattilevite pisti silmään! sitä ainakin täytyy testailla <3
    Muutenkin ihana blogi sulla jään seurailemaan!

    Mun blogissa kanssa uutta tekstiä 🙂
    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2016/12/ma-en-riita-itselleni.html

    1. lindakovanen
      21.12.2016, 21:12

      Kiitos Jemina! Bataatti-papulevite on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Rauhallista joulunaikaa ja taidanpa pistäytyä blogissasi..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *