Milloin vatsavaivoista kannattaa huolestua?

nainen syö
Linda syö kulhoruokaa

Kärsitkö sinä vatsavaivoista? Tuntuuko olo ajoittain tukalalta, kun ei uskalla päästää paukkua vaikka olisi tarve? Vai paukutteletko kenties huoletta, mutta teet sen äänettä ja jätät jälkeesi vain vienon hajuvanan? Meitä paukuttelijoita on moneen junaan, mutta yksi asia on faktaa: pienet ilmavaivat kuuluvat elämään ja kertovat siitä, että suoliston bakteerit tekevät työtään. Ilmavaivat eivät siis automaattisesti tarkoita sitä, että suolistossasi olisi jotain vialla tai että sinun tarvitsisi alkaa karttamaan jotain ruoka-ainetta tästä syystä.

Milloin vatsavaivoista kannattaa huolestua?

Nykyään on vallalla rajoittaa ruokavaliota jopa liiaksi pienten ilmavaivojen tai vatsavaivojen pelossa. Asia erikseen ovat vakavat suolistovaivat kuten ärtyneen suolen oireyhtymä, keliakia, maitoallergia tai tutkimuksissa todettu laktoosi-intoleranssi. Nämä vakavasti otettavat suolistovaivat erottaa pienistä ilmavaivoista se, että niihin liittyy usein muitakin oireita ilmavaivojen lisäksi, kuten löysävatsaisuutta, iho-ongelmia tai ummetusta.

Normaalin ja epänormaalin ”päästörajan” katsotaan kulkevan siinä, ovatko ilmavaivat ongelmaksi itselle, onko niistä sosiaalista haittaa ja heikentävätkö ne elämänlaatua. Oman empiiriseen tutkimukseen perustuen voin todeta, että ilmavaivat ja herkkävatsaisuus ovat perinnöllisiä. Havaintojeni perusteella tietyissä suvuissa kaasutellaan enemmän kuin toisissa, vai onko sittenkin kyse häveliäisyydestä, mene ja tiedä?

Kaasun aiheuttaja on usein kuitupitoinen ruoka tai huonosti sulavat hiilihydraatit

Vaikka runsas kuitu on suolen toiminnan kannalta tärkeää, valitettavasti se lisää samalla kaasujen muodostumista – kuten hyvin terveellinen ruokavalio yleensäkin. Tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi kasvissyöjillä suolikaasuja muodostuu enemmän kuin sekasyöjillä. Myös runsasrasvaiset ruoat kuten pikaruoka ja uppopaistetut ruoat voivat olla syy ilmavaivoihin.

On hyvä muistaa, että ruoan kulku paksusuoleen voi kestää jopa puoli vuorokautta, joten oireet eivät välttämättä ilmene heti ruokailun jälkeen. Tämä antaa hyvää osviittaa siihen, mitkä ruoat kaasuuntumista aiheuttavat.

Fodmap-ruokavaliolla eroon vatsavaivoista

Palkokasvit, kaalit, rasvaiset ruoat, hiivatuotteet, olut ja muut hiilihapolliset juomien tiedetään yleisesti lisäävän ilmavaivoja. Joillekin niitä aiheuttavat myös tuoreet kasvisraasteet, sipuli, suklaa, kahvi, fruktoosi, sorbitoli, ksylitoli tai ruisleipä. Monet hyötyvät rajoittamalla ruokavaliostaan fodmap-hiilihydraatteja.  Nämä tietyt hiilihydraatit imeytyvät huonosti, minkä vuoksi ne fermentoituvat suolistossa aiheuttaen vatsakipuja, turvotusta, ilmavaivoja, närästystä, ummetusta ja muita ruoansulatusongelmia. Fodmap-ruokavaliosta voit lukea lisää täältä Fodmapkeittiöni.fi. 

Stressi on usein syynä vatsaoireisiin

Tuntuuko sinusta, että vatsasi ei yleensä oireile ollessasi ulkomailla? Syy tähän voi toki olla erilaisissa ruoka-aineissa, mutta todennäköisemmin syy löytyy stressittömyydestä lomalla. Lomalla on aikaa nukkua pitkään, ei tarvitse stressata kiireestä tai töistä ja lomalla syödään ilman stressiä ja sitä mitä tekee mieli. Yksi syy  voi myös olla aktiivisuus päivän aikana, sillä kevyt liikunta ehkäisee vatsavaivoja. Myös pitkät yöunet edesauttavat vatsanhyvinvointia ja lomalla yleensä nukutaan paremmin ja enemmän kuin kotona..Olisiko stressittömyyttä mahdollista tuoda myös osaksi arkea? Pysähtyminen ja arjen tehtävien karsiminen voi auttaa tässä. Mieti mistä kiire elämässäsi johtuu, onko jotain asioita mahdollista karsia tehtävälistalta ja rauhoittaa elämää?

nainen juo pillillä
Linda juo pillillä

Näin eroon vatsavaivoista:

Rauhoita ruokailuhetki, älä tee muuta kuin syö ruokaa, kun on ruoka-aika- myös some kiinni!

Pureskele ruoka hyvin ja syö rauhallisesti hotkimatta.

Kokeile kypsennettyjä kasviksia raakojen sijaan.

Pidä kiinni tiheästä ruokarytmistä, jolloin myös annoskoot pysyvät maltillisina.

Ota käyttöön probioottilisä (maitohappobakteeri).

Suosi laktoosittomia maitotuotteita.

Rajoita ruoka-aineet yhdellä aterialla max 7 erilaiseen helpottaa ruoansulatuksen toimintaa.

Pyri nukkumaan riittävästi, noin 7 tuntia yössä.

Kevyt liikunta aktivoi ruoansulatusta, kokeile esim. iltakävelyä tai detoxjoogaa.

Fodmap-ruokavalion suosiminen.

Iloa ja lempeyttä viikkoosi! 

*Kuvat: Kauneus ja terveys, Pia Ingberg.