Kasvisruokavalio=terveellinen ruokavalio?

Tammikuun vegaanihaasteeseen osallistui tänä vuonna ennätykselliset yli 5000 osallistujaa, hienoa! Tämä on hyvä teko ympäristölle ja on avannut hienosti keskustelua lihan ja muiden eläinperäisten elintarvikkeisen tarpeellisuudesta tämän päivän ruokavaliossa. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että kasvisruokavalio ei automaattisesti tarkoita terveellistä ruokavaliota.

Kasvisruokailijoihin mahtuu eri tavalla syöviä ihmisiä, siinä missä sekaruokavaliota noudattaviinkin. Kasvisruokailijat eivät suinkaan ole homogeeninen joukko, jotka syövät kaikki samalla tavalla. Yhdessä ääripäässä ovat ns. sipsikalja-vegaanit, joiden ruokavalintoja ohjaa kärjistetysti nautinnollisuus sekä helppous. Toisessa ääripäässä voidaan katsoa olevan puhdasta kasvisruokaa syövät henkilöt, jotka vahtivat ruokavaliotaan jopa liiankin tarkasti ja pyrkivät tekemään ruokavalintansa terveellisyyden kautta. Paras vaihtoehto olisi ehkä kuitenkin löytää itsensä jostain näiden ääripäiden välimaastosta. Hyvä tavoite olisi pyrkiä syömään ilman suurempaa stressiä, säännöllisesti, riittävän monipuolisesti ja omaa energiantarvetta vastaavalla tavalla, nautintoa kuitenkaan unohtamatta. Mikä sinua ohjaa ruokavalinnoissasi? Onko valintojesi taustalla eläintenoikeudet, ympäristö, ruoan hinta vai oma terveys? Millainen ruoka päätyy sinun lautasellesi ja mistä syistä? Vai suotko ruokavalinnoillesi lainkaan ajatusta?

Kasvisruokailijakin voi kehittyä lajissa kuin lajissa ja kasvattaa jopa lihasta!

Maailmalla on paljon vegaaniruokavaliota noudattavia huippu-urheilijoita joiden tulokset puhuvat sen puolesta, että kasvisruokavaliolla voi kehittyä alan huipulle. Amerikan Yhdysvalloista löytyy mm. vegaaneja kehonrakentajia, painijoita ja paljon muidenkin lajien parissa kilpailevia henkilöitä. Inspiroidu ja tsekkaa vegaaniruokavaliota noudattavien huippu-urheilijoiden lista täältä greatveganathletes.com.

Järkevästi koottu kasvisruokavalio ja kasvipainotteinen ruokavalio edistää terveyttä

Kasvisruokailijoiden tai kasvispainotteisesti syövien henkilöiden on todettu kärsivän muita harvemmin sydän- ja verisuonisairauksista. Tämä perustuu siihen, että kasvisruokailija saa ruokavaliostaan yleensä vähemmän tyydyttynyttä rasvaa ja enemmän kuitua kuin sekasyöjät. Lisäksi kasvisruokailijat eivät yleensä käytä paljon runsassuolaisia (suolaa yli 0,9%) eineksiä tai puolivalmisteita ruokavaliossaan. Tähän tosin saattaa olla ainakin Suomessa tulossa muutos, sillä kauppojen hyllyille on ilmestynyt runsaasti vegaanisia eineksiä sekä puolivalmisteita kuten pihvejä, mitkä ikävä kyllä eivät ole terveyden kannalta aina optimaalisia valintoja. Näitä tuotteita kannattaakin käyttää satunnaisesti helpottamaan arkea, ei päivittäin.

Pääperiaatteet liikkujan kasvisruokavalion koostamisessa

Järkevästi koostetun kasvisruokavalion avulla voi siis kehittyä lajissa kuin lajissa ja voida hyvin. Pääperiaatteet liikkujan kasvisruokavalion koostamisessa ovat lähes samat kuin sekaruokavaliota noudattavalla:

  1. Pyri syömään säännöllisesti, eli noin 2-4 tunnin välein ja 5-7 ateriaa päivässä.
  2. Syö riittävän monipuolisesti. Sisällytä ruokavalioosi vaihdellen erivärisiä kasviksia, täysjyväviljatuotteita, pehmeän rasvan lähteitä sekä erilaisia kasviproteiininlähteitä kuten papuja, linssejä ja soijatuotteita.
  3. Syö riittävästi. Täytä pääaterioilla lautasesi 1/3 hiilihydraatin lähteillä kuten pastalla, perunalla tai viljatuotteilla, 1/3 tuoreilla ja raaoilla kasviksilla sekä 1/3 pavuilla, tofulla tai muulla kasviproteiininlähteellä.
  4. Turvaa riittävä proteiininsaanti syömällä jokaisella aterialla kämmenen verran proteiininlähteitä.
  5. Älä mene nälkäisenä harjoittelemaan. Syö pieni välipala ennen treeniä ja muista nauttia nestettä. Lihaskuntotreenin jälkeen nautittava proteiinipitoinen ateria (esim. palautumisjuoma) auttaa lihaksia palautumaan sekä mahdollistaa lihaskasvun ja kehityksen.
  6. Etukäteissuunnittelu sekä mukaan otettavat välipalat takaavat riittävän energiansaannin liikkujalle.

Vegaanien eli ainoastaan kasvikunnan tuotteita käyttävien henkilöiden kannattaa kiinnittää huomiota seuraavien ravintoaineiden saantiin:

  • B-12-vitamiini
  • kalsium
  • rauta
  • jodi
  • D-vitamiini

 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *